sunnuntai 28. lokakuuta 2012

3. Vesseli

Heippa! Teen nyt pienen esittelyn meidän toisesta ponista Vesselistä. Itse en Vesselillä paljoa ratsasta, kun se on enemmän Annikan poni.


   Vesselin oikea nimi on Anjalan Halinalle ja oikea halinalle se onkin, kylläkin hieman ärsyttävä välillä. Vesseli on nimensä veroinen vesseli, jolla on aina välillä mielessään kaikenlaiset jekut. Vesu osaa olla välillä oikein hellyyttävä ja osaava kun haluaa. Ja ruoka sillä on aina mielessä, vaikka se onkin ikuisella dieetillä :)


    Vesseli on rodultaan siis vuonohevonen ja sen isä on Glitne 1F ja emä on Furubäcks Samba SWE. Vesseli on syntynyt vuonna 2005 ja se on tullut meille syksyllä 2010 toisekse poniksemme. Vesun kasvattaja on Maria Kanko, Anjalan hevostila. Vesseli on toiminut ratsastuskoulu käytössä ja se on kantakirjattu  II palkinnolla, mutta tarkoituksemme on viedä se kantakirjattavaksi uudelleen sitten kun se on hyvässä kunnossa, koska se on kantakirjattu hieman huonossa kunnossa ja se osasi juuri ja juuri kulkea muodossa. Annika on tehnyt paljon töitä Vesselin kanssa ja Jonnan avulla siitä on tullut jo todella hieno vuonis ja se osaa kulkea hienosti peräänannossa kun sitä osaa ratsastaa.




Vesseli toimii myös hienosti esteillä ja Annika onkin startannut sillä jo yhden 80cm:n radan kylläkin vähän huonolla menestyksellä, mutta menestystäkin on tullut niin esteillä kuin koulussakin. Vesseli ja Zabli ovat todella hyviä kaveruksia ja aina kisoissakin ne huutelevat toisilleen ja ne olivat kesällä samalla laitumella ja samassa tarhassa. Vesseli on joskus aika hankala lastauksessa ja se rupeaakin testailemaan ja pelleilemään, mutta kyllä se nykyään menee jo sinne paremmin :)

                       Vesu ja Annika Vuonohevosten mestaruuksista 2012 80cm

2. Kuulumisia

Heips! Anteeks ku on ollut nyt tämmönen pitkä tauko, vaikka eihän kukaan lue tätä blogia, mutta nyt kumminkin hieman kuulumisia. Meillä on nyt satanut täällä Porissa varmaan kolme päivää lunta ja poneille tulee tilsoja, mutta onneksi on hokit jo. Tulee muuten vähän pitkä postaus, anteeksi!

                                                     Sänkkäriltä pari viikkoa sitten

   Meillä on nyt ollut tämä viikko syyslomaa ja oon ollut kyllä vaan kotona ja tallilla. Maanantaina poneilla oli kengitys ja sillon laitettiin hokit jo. Jopuduttiin odottamaan kengittäjää aika kauan ja oli aika kylmäkin. Zabli kengitettiin ensiksi, kun en viittinyt sillä ratsastaa kun kenkä oli löysässä jo. Kengitys meni ihan hyvin, poni ei vaan tykäänyt kun takajalkoja laitettiin. Annika (sisko) ratsasti Vesselin ennen kengitystä ja poni olikin aika hienosti. Ratsastin Zablin kengityksen jälkeen ja se meni hienosti. Otettiin pysähdyksestä laukan nostoja ja Zabli oli ihan energinen.

                                                         Vesseli ja Zabli 2012

   Keskiviikkona tuli Hipposportin satula-auto ja katottiin Vesselille estesatulaa. Yksi satula löyty, mutta siinä oli liian pienet/lyhyet siivet, joten sellanen satula tilattiin ja se tulee sitten joskus ja ostetaan varmaan se jos on sopiva. Vesselillähän ei nyt ole mitään satulaa kun kaikki vanhat oli epäsopivia ja sille tilattiin vähän aikaa sitten Strada koulusatula, mutta se ei ole vielä tullut. Vesseli oli juuri vähän aikaa sitten saikulla, kun sillä oli jalat nesteiset ja niissä oli joku lievä niveltulehdus tai joku sellanen. Joudutaan nyt käyttämään poneilla samaa satulaa kun Vesselillä ei ole satulaa ja kun sillä menee ilman satulaa niin se voi ruveta pukittamaan ja lähteä käsistä, kun sillä on vähän energiaa.

   Satula-auton mukaan meni Zablin Passierin koulusatula toppaukseen ja sitten sitä korjataan vähäsen, mutta onneksi meillä on toinenkin satula Gliff Barnsbyn estesatula, mikä tilattiin keväällä. Meidän poneille on aika hankala löytää sopivia satuloita, kun ne on vähän pyöreitä ja matala säkäisiä. Anette (sisko) hyppäsi keskiviikkona Zablilla vähän ja hyvin meni, itse en pahemmin katsonut hyppäämistä.
                                    Vesseli ja Annika Vuonohevosten mestaruuksista 2012

   Torstaina Annika oli tallilla ja se juoksutti Zablin ja ratsasti Vesselin. Vähän kyllä kaduttaa kun en itse mennyt tallille silloin. Perjantaina poneilla oli vapaata kun sato niin paljon lunta ettei lähetty ajamaan tallille. Lauantaina ratsastin Zablilla sen verran kun pystyi, kun tuli tilsoja. Annika otti jotain kuvia, mutta mulla ei niitä nyt ole koneella joten laitan niitä myöhemmin. Annika juoksutti Vesselin vapaana kentällä ja poni vähän innostu. Zabli meni ihan kivasti, mutta ei oikein keskittynyt ja kun otin raipan niin kaahotti vaan eteenpäin ja kun taas otin sen pois niin muuttui yhtäkkiä vähän laiskaksi. Tänään menen taas tallille liikuttamaan Zablin, siitä sitten myöhemmin.

   Oon nyt loman aikana pessyt meidän trailerin ja maalannut ajokärryjen sellasia levyjä, kun ostettiin kärryt viime syksynä ja olen niitä nyt kunnostanut ja Zablia on opetettu ajolle, mutta siihen on nyt tullut tauko kun ei ole opettaja päässyt opettamaan.