sunnuntai 2. joulukuuta 2012

8. Pakkasta

Heips! Olen nyt ollut ahkera viikonloppuna ja kirjoittanut kaksi postausta. Ehkä se korvaa sen etten ole nyt vähään aikaan kirjoittanut. Mutta siis täällä Porissa on jo lunta jonkun verran ja aamusti kun heräsin kymmenen aikoihin pakkastakin oli jo -17 astetta. Hirveän kylmää nyt on ja Zablilla olikin onneksi kaulakappaleellinen toppaloimi.
    Mentiin tänään aika aikasin tallille Annikan kanssa. Lähdettiin joskus puoli 12 aikaan ja vietiin Anette samalla töihin ja Annika haki tavaransa kaveriltaan. Tallilla Annika laittoi Vesselin karsinaan uuden  nimikyltin, koska siinä piti "päivittää" tiedot. Eli huomenna lähtee paperit postiin ja sitten Vesselistä tulee Annikan ikioma poni. Toivottavasti Zablistakin tulee vielä minun ja Aneten oma poni, kunhan meidän isä suostuu siihen. 

    Haettiin ponit siis sisälle ja harjattiin ne hyvin. Laitoin Zablille vaan villaloimen päälle ja suitset ja menin kentälle. Kävelin vähän aikaa löysillä ohjilla ja otin vähän ravia. Vesseli oli vähän pöhköllä päällä ja Annika päättikin sitten päästä sen kentälle vapaaksi juoksemaan. No minä vein sitten Zablin sisälle vähäksi aikaa kun se meinasi seota kun Vesu juoksi kentällä. Otin kameran ja kuvasin vähän Vesseliä. Kun Annika lopetti, hain ponin ja kiipesin takaisin selkään ja aloitin alusta. Menin vähän ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja yritin taivutella hyvin. Zabli oli vähän hidas tänään ja en halunnut ottaa raippaa, koska se olisi ruvennut vain jännittämään.
    Zabli meni ihan kivasti tänään ja olen huomannut, että oma tasapainoni on parantunut aika paljon. Yhdessä vaiheessa en tykännyt mennä ilman satulaa, koska meinasin aina tippua. Annika lopetti minua aikasemmin, joten se otti vähän kuviakin meistä. Menin aika kevyesti taas tällä kertaa. Vietiin ponit takaisin ulos loimet päällä. Nyt on tarhat jo vähän paremmassa kunnossa kun on pakkastakin ja uusi maastoreittikin tulee pian käyttöön. Se täytyy mennä heti testaamaan ponien kanssa. 

     Ajattelin tehdä jossain välissä ennen joulua vähän joululahja toiveita, mitä haluaisin. Onko jotain ideoita mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Hyvää 1. Adventtia ja joulun odotusta kaikille!
 

lauantai 1. joulukuuta 2012

7. Päivittelyä

Hei! Anteeks kauheesti kun on taas jäänyt vähän bloggailu. Ei ole oikein ollut mitään matskua, mistä voisi tehdä postauksia ja ei ole aikaakaan ollut paljoa. Olen siis nyt ollut TETissä yhden viikon ja vielä ensi viikon eli viikot 48-49. Olen Ratsastusvaruste Nurme:ssa ja siellä on kyllä ollut tosi kivaa ja tekisi mieli ostaa sieltä Zablille kaikkea ihanaa.


   Mutta siis maanantaina oli Jonnan tunti ja se meni tosi kivasti. Poni oli ehkä vähän kankea ja huono toiseen suuntaan ja se oli vaikea saada laukassa menemään hyvin ja myötäämään. Ravissa Zabli meni kumminkin oikein hyvin ja rennosti. Tehtiin aluksi sellaista tehtävää, että tehtiin aina kulmissa voltit ja sitten väistöä koko rata leikkaa. Aloitettiin käynnistä ja siinä taivutettiin hyvin ja sen jälkeen jatkettiin ravissa ja otettiin väistöjen välissä pari pääty-ympyrää laukkaa. Se meni ihan hyvin,, mutta poni ei oikein suostunut taipumaan. Sen jälkeen mentiin loivaa kiemurauraa ja tehtiin voltit kulmiin ja keskelle. Ja taas laukat lyhyillä sivuilla. Siinä Zabli meni jo paremmin ja hikosikin sitten. Loppuravit mentiin ympyräkahdeksikkoa ja pitkillä sivuilla aina voltit eli neljä volttia pitkillä sivuilla ja aina vaihdettiin suunta keskellä. Vasempaan kierrokseen meni todella hyvin, mutta oikeaan oli vähän huonompi.

    Tiistaina oli rokotukset molemmilla poneilla. Mentiin tallille neljäksi, koska eläinlääkärin piti tulla silloin, mutta olikin myöhässä ja tuli vasta kahden tunnin päästä. Kun ell. oli myöhässä niin päätin ratsastaa Zablin kevyesti. Tehtiin samantyylisiä tehtäviä kuin Jonnan tunnilla ja poni menikin ihan mukavasti. Ratsastuksen jälkeen pesin Zablin jalat ja harjasin sen kunnolla ja leikkasin vähän häntääkin, siitä tuli aika lyhyt, mutta ei ainakaan likastu niin helposti. Annika leikkasi vielä Zablin harjankin ja siitä tulikin aika lyhyt, mutta silti se on ihan kiva. Pesin samalla ruoka- ja vesikipon ja sitten vain odoteltiin. Porkkanatkin tulivat juuri ennen eläinlääkäriä. Rokotus meni hyvin, molemmilla.



   Keskiviikkona kengittäjä kiristi Zablin takakenkää, itse en ollut paikalla koska olin töissä. Annika oli silloin tallilla ja ratsasti Vesselillä, Zablilla oli vapaata.


   Torstaina oli tallikokous, minkä jälkeen menin ratsastamaan Zablin. Laitoin sille villaloimen päälle, koska oli vähän kylmä ja menin ilman satulaa. Alussa se oli vähän pöhkö ja energinen, mutta kun otin raipan pois se rauhoittui vähäsen. Menin ympyräkahdeksikkoa ja taivuttelin taas hyvin ponin ja otin vähän laukkaa. Zabli meni todella hienosti, kun sain sen taivuteltua hyvin. 




    Lauantaina (tänään) oli jo luntakin tullut eilisen aikana aika paljon ja oli pakkastakin. Anette ja Annika liikuttivat ponit, mutta olin mukana tallilla. Meillä oli mukana kaksi koiraa, Liinu ja Minni ja kävin niiden kanssa lyhyellä lenkillä. Yritin myös ottaa vähän kuvia, mutta oli niin pimeää ettei saanut kunnon kuvia. Annika kysyi haluaisinko mennä Vesselillä ja suostuin. Hain kypärän ja menin Vesulla ilman satulaa ensimmäistä kertaa ikinä ja sillä oli ollut pari päivää vaapatakin. Otin vähän ravia ja laukkaa, menin aika kevyesti ja pelkäsin koko ajan että se lähtee kauheaa pukkilaukkaa, koska se on tehnyt sitä aika paljon lähiaikoina. Vesseli meni aika hyvin ja menin sillä siis todella pitkästä aikaa.