sunnuntai 11. marraskuuta 2012

6. Kisat

Heips! Oltiin siis eilen siellä kisoissa Zilpalla. En nyt ottanut siellä paljoa kuvia, kun oli vähän kiire enkä ehtinyt. Keli oli eilen ja tänään vähän huono, satanut vaan vettä ja ollut ihan harmaata ja kylmää. Anette ja Annika oli tänään liikuttamassa ponit jo aamupäivällä, kun mennään meidän mummilaan tänään, kun on isäinpäivä.

   Mutta siis kisat alkoi 10 ja me oltiin toisessa luokassa (Helppo C:1 2000) ja Anette lähti ensimmäisenä ja minä toisteksi viimeisenä ja lähtöjä oli siis yhdeksän. Meidän piti lähteä tallille yhdeksän aikoihin, mutta päästiin lähtemään vasta joskus puoli kymmenen ja meillä olikin sitten tallilla aika moinen kiire. Harjasin Zablin nopeasti ja laitoin suojat. Varustettiin poni jo kokonaan tallilla ja laitettiin fleeceloimi päälle ja kamat vaan äkkiä autoon ja poni koppiin. Onneksi Zabli on helppo lastata joten päästiin lähtemään heti ja matkassa menikin ehkä vaan 5 minuuttia. 
                                       Kesällä 2012 Jazz T:n koulukisat    Anette kävi maksamassa osallistumismaksut ja otettiin poni heti pois kopista ja Anette menikin heti melkein verkkaamaan kun oli vähän kiire. Zabli meni verkassa tosi kivasti ja hikosi aika paljon jo siinä. Anette otti vähän ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja käveli sen aikaa kun odotettiin että on sen vuoro. Radalla poni olikin sitten tosi tahmea, eikä oikein liikkunut mihinkään, joten ei mennyt ihan putkeen Anetella. Zabli ei kuitenkaan ontunut tai mitään, mutta ei vaan liikkunut kunnolla ja oli ihan hikinen. Talutettiin ponia vähän aikaa kunnes menin sitten verkkaamaan.
    Otin verkassa sitten raipan ja yritin saada ponia vähän liikkumaan paremmin ja raipan kanssa se sitten liikkuikin. Otin vähän ravia ja laukkaa taas molempiin suuntiin ja kävelin taas odottaessa. Radalla taas huomasin alussa ettei oikein liikkunut, mutta yritin saada sen kumminkin menemään kaikki askel-lajit loppuun asti. Menihän se kaikki mitä piti, mutta työtä siinä kyllä olikin saada se menemään. Ja radalta poistuttaessa se ei meinannut jaksaa edes kävellä. 
                                        Kesällä 2012 Jazz T:n koulukisat
   Zabli ei kuitenkaan ontunut tai mitään, eli se oli vain jännittynyt ja väsynyt, vaikka sillä oli ollut keskiviikko-torstai vapaata ja perjantain vaan juoksutin sen. Tiedä sitten mikä sillä oli, kun on ennenkin mennyt maneesissa ihan hyvin.

   Mutta siis Anette sai siis 47% ja oli sijalla 8. eli viimeinen (yksi keskeytti ratansa). Minä sain 56% ja olin sijalla 6.
                                           Vesseli keväällä 2011

torstai 8. marraskuuta 2012

5. Koirat ja kissat

Hei! Teen nyt esittelyä meidän koirista ja kissoista. Meillä on siis neljä koiraa ja kaksi kissaa. Meillä on ollut myös kaksi kania, mutta ne ovat jo kuolleet. Aloitetaan vaikka kissoilla.

                                                      
 
   Hilla ja Minttu ovat siis siskoksia ja ne ovat maatiaiskissoja. Saimme ne keväällä 2011 serkuiltamme, kun heidän kissalleen, Helmille, syntyi pentuja. Kissojen äiti on siis pitkäkarvainen Helmi, jonka äiti on myös pitkäkarvainen. Isästä taas ei ole mitään tietoa. Hilla on vaalea, pitkäkarvainen hienosto neiti, joka näyttää ihan saapasjalkakissalta. Minttu taas on harmaa, lyhytkarvainen maukuja, joka ei ole koskaan melkein hiljaa. Mintulla on mahassa, tassuissa ja päässä hieman vaaleaa väriä. Hilla oli pentueen ainoa pitkäkarvainen ja se rakastaa olla sylissä ja Minttu taas nauttii rapsutuksista.
    Hilla ja Minttu ovat oikeasti siskoni Aneten kissoja, mutta olen tavallaan ominut (tai ne ovat omineet minut) ne. Kissat jäävät luultavasti meille kun Anette muuttaa pois. Alunperin ne olivat Aneten ja hänen ex-poikaystävänsä kissoja, mutta jäivät Anetelle. Minttu on saanut nimensä siis Aneten ex-poikaystävältä ja Hillan alkuperäinen nimi oli Villa, mutta muuttui aika pian siitä Hillaksi.
   





Esittelen koirat nyt siinä järjestyksessä missä ne ovat meille tulleet. 

 Iines on siis ensimmäinen koiramme, joka tuli meille talvella 2005. Iineksen oikea nimi on Tamilan Sweet Shamrock (Suloinen Apilankukka) ja sen kasvattaja on Mia Hautala, Tamilan Kennel. Iines on rodultaan japaninpystykorva. Iines on meidän äidin omapienilellivauva, joka pahalle päälle sattuessa voi purra, mutta se ei ole koskaan purrut meidän äitiä eikä pahemmin isääkään. Iineksestä huomaan että se oli ensimmäinen koiramme ja koulutustaitomme eivät olleet parhainta luokkaa, mutta silti Iines on kaikista tottelevaisin koiristamme. Lenkeillä sitä voi joskus lenkittää ihan vapaana ja se tottelee ja kun sen käskee mennä pois niin se lähtee. Jos sille sanoo, että tuo pallo tai rotta (lelu) se tuo sen mitä siltä pyydetään ja se osaa kaikista eniten koiristamme temppuja, mm. istu, kieri, ympäri, maahan ja tassu. Kooltaan Iines on kaikista pienin ja mökillä se menee aina välillä itse veteen, toisin kuin muut..

 Siiri on meidän hienostohauvamme, joka tuli meille alkuvuodesta 2006. Siirin oikea nimi on Tamilan Starry Flame (Tähden Lento) ja sen kasvattaja on myös Mia Hautala, Tamilan Kennel. Siiri ja Iines ovat siis sisaruksia, mutta eivät muistuta lainkaan toisiaan. Siiri on erittäin säyseä, hellyydenkipeä koira. Siiri ei ole koskaan purrut ketään, mutta useimmiten sitä pelätään, koska se on todella kova haukkumaan vieraita, mutta lopulta se kerjää rapsutuksia häntä heiluen. Siiri tuli meille kun menimme Iineksen kanssa katsomaan sen kasvattajaa, kun Mia oli kertonut että joutuu luopumaan Siiristä kun sitä ei voitu purentavian takia käyttää jalostuksessa. Aluksi meidän ei pitänyt ottaa Siiriä, mutta kun lähdimme kotiin, meillä olikin kaksi koiraa. Siiri on aika iso koira, joka on aina heiluttamassa häntäänsä. Ensimmäiset 5 vuotta se ei edes leikkinyt leluilla, mutta kun se jouduttiin leikkaamaan kohtutulehduksen takia, se rupesikin leikkimään ja siitä tuli todella pirteä koira.
 Minni on meidän pieniläskipalleroriiviöpossumme, joka tuli meille sijoitukseen syksyllä 2009. Minnin oikea nimi on Donorei Maracuya Marine ja sen kasvattaja/omistaja on Nina Renlund, Donorei. Nina kysyi meidän äitiltä haluaisimmeko Minnin meille sijoitukseen ja me suostuimme. Minni tuli meille samana päivänä kuin Zabli. Minni on oikea lutuinen karvapallero, joka on kiltti, ahne ja aivan hirveä lenkittää, mutta rakastaa olla sylissä. Minni on todella leikkisä koira, joka jaksaisi leikkiä kaiket päivät, mutta se on myös meidän oma pieni sohvaperuna joka rakastaa ruokaa. Minnin kanssa on harrastettu myös agilityä, mutta sillä ei voi enää sitä harrastaa, koska Minnillä todettiin selässä välilevyn pullistuma (tai joku sellainen), mutta se voi tällä hetkellä mainiosti. Minniä ei tulla käyttämään jalostuksessa, joten se siirtynee piakkoin meidän omistukseemme.
 Liinu on meidän nuorin koiramme ja se tuli meille sijoitukseen talvella 2010. Liinun oikea nimi on Pihlajaniemen Akino Yanagi ja sen kasvattaja on Airi Anttila, Pihlajaniemen kennel. Liinu tuli meille sijoitukseen Minnin kasvattajalta Ninalta ja meillä olikin vain parin päivän miettimisaika kun päätimme ottaa Liinun, enkä kadu sitä ollenkaan. Liinun molemmat vanhemmat ovat Japanin tuonteja ja sen takia Liinu onkin aivan oman näköisensä pitkäkoipi. Liinu on hieman arka koira, jolla on todella suuri sydän. Liinu on iso, mutta todella siro koira. Se rakastaa rapsutuksia ja nukkumista ja pitkiä lenkkejä. Liinu siirtyi omistukseemme alkuvuodesta 2012, koska sillä oli todella huonot lonkat ja selässä ylimääräinen nikama, joten sitä ei voitu käyttää jalostukseen. Liinu on välillä oikea itkupilli joka rakastaa tuttuja ihmisiä ja itkee aina kun joku tulee kotiin.

   Anteeksi tuli vähän pitkä teksti, mutta ei voi mitään. Laitan vielä tähän pari kuvaa koirista pentuina.

                                                         Liinu pentuna
                                                             Iines, Liinu, Minni, Siiri
                                                                 Siiri ja Iines
                                                         Minni pentuna
Siiri
                                                         Siiri pentuna
                                                 Iines pentuna

4. Kuulumisia

Heips! Nyt on taas vähän jäänyt tää kirjoittaminen, anteeksi! Mutta meille kuuluu ihan hyvää, lumetkin on jo sulanut ja kenttä on tosi hyvässä kunnossa, tarhat taas sitäkin kauheammassa. Siis meidän ponien tarha on ihan kauheaa mutavelliä ja tallin omistaja sanoikin että tarhoihin tulisi haketta, sitä vain en tiedä että koskas sitä mahtaa tulla :/ 

   Poneilla oli eilen, keskiviikkona, hieronta. Vesselillä oli muistaakseni lavoissa pientä jumia ja Zablilla oli taas oikealla puolella. Tänään ainakin Zablilla on vapaata, Annika menee varmaan Vesselillä tänään kevyesti. Maanantaina Anette meni Zablilla ja minä menin sitten tiistaina. Ponilla oli silloin vähän energiaa, eikä oikein tahtonut toimia kunnolla. Eilen oli siis vapaata kun niillä oli se hieronta. Huomenna mennään aika kevyesti, kun on nyt ollut kaksi päivää vapaata ja lauantaina on kisat Zilpalla.



   Eli siis mennään Zablin kanssa lauantaina Zilpaan koulukisoihin. Anette ja minä osallistutaan samaan luokkaan, mikä on Helppo C:1 2000. Annika ja Vesu eivät nyt tule tällä kertaa kun Vesselillä ei ole satulaa ja se on vielä hieman toipilas. Mutta on ihan hyvä ettei Vesseli tule, koska muuten ponit olisivat koko ajan toistensa perään eikä siitä tulisi mitään. Mennään sinne kisoihin kopilla, koska Zabli menee kaksi rataa niin sitten se ei ole ihan laiska ja väsynyt kisoissa. Zilpa on kyllä siinä ihan kävelymatkan päässä, mutta on helpompi mennä kopilla.

   Yritän ehtiä viikonloppuna laittamaan niistä kisoista jotain kuvia ja postausta jos vain ehdin. Yritän myös tehdä esittelyä jossain välissä lopuista eläimistämme, tallista (kunhan olen tallilla yksin), omista varusteistani ja Zablin varusteista (mitä on todella paljon) ja ehkä huoneestanikin. Tekisin myös tänne blogiin eläimille omat esittelysivut ja olisin ne tehnytkin jo, mutta kun blogger ei oikein toimi eikä se anna lisätä gadgetteja, se on kuulemma rikki...

   Tuli nyt vähän tylsähkö postaus, eikä mulla ole mitään uusia kuviakaan ja ne yhdet kuvat mitä lupasin laittaa, on Annikalla jossain koneella ja en niitä nyt saa siltä, mutta laitan tähän nyt jotain vanhoja kuvia.